Vastuuhenkilö vierailevien kouluttajien koulutuspäivien organisointiin hakusessa!
Lagulla on viime vuosina vieraillut useita ulkopuolisia kouluttajia vuosittain eri teemojen parissa, ja jotta homma on hoitunut mahdollisimman sujuvasti, on näiden koulutusten järjestäminen ollut asiaan valitun vastaavan käsissä. Nykyinen vastaava Kati on kuitenkin jättäytymässä pois kyseisestä tehtävästä ja siksi haemme uutta henkilöä tilalle vastaamaan vierailevien kouluttajien hankkimisesta ja koulutuspäivien/viikonloppujen organisoinnista.
Tehtäviin kuuluu:
– vierailevien kouluttajien kyseleminen ja varaaminen
– hallivarausten hoitaminen koulutusten osalta
– ilmoittautumisten vastaanotto
– kouluttajan ruokailun organisointi
– yhteistyö kouluttajien kanssa mm. aikataulutuksen ja ryhmäjakojen suhteen
Paikka täytetään kun sopiva tyyppi löytyy!
Tehtävään opastetaan ja siitä saa työvelvoitepisteitä, kuten muustakin talkoilusta. Homma ei ole sidottuna mihinkään tiettyihin päiviin tai aikoihin joten sopii loistavasti sellaiselle henkilölle, jonka on esim. työn takia vaikea muuten saada talkoovelvoitetta täytettyä. Lisätietoa voit kysellä hallitukselta tai Kati Kuuttilalta suoraan. Jos aattelet että homma hoituis just sulta, ilmoita kiinnostuksesi sähköpostiin hallitus(at)lagu.fi asap!
Tiia Vitikainen kouluttaa lagulaisia 22.-23.4.
Toinen päivä on omistettu juoksaritreenille, toinen puolestaan ratatreenille. Mukaan voit ilmoittautua tästä!
0 kommenttia